KIP ACADEMY VAHVISTAA VETOVOIMAA

KIP Service toimii asiakkaidensa strategisena kumppanina osaamisen kehittämisessä. Yrityksien tulee satsata osaamisen varmistamiseen ja sen kehittämiseen – nyt ja tulevaisuudessa.

KIP ACADEMY VAHVISTAA VETOVOIMAA

Koronaepidemia on vauhdittanut innovaatioita, joiden ansiosta koulutukset ovat entistä tehokkaampia.

– Koronaepidemia peruutti varsinkin alkuvaiheessa koulutuksia, vaikka yritysten koulutustarpeet ovat luonnollisesti samat kuin ennenkin. Olemme joutuneet elämään viikko kerrallaan -periaatteella, ja samalla miettineet ratkaisuja koulutusten toteuttamiseen yhdessä yritysten kanssa, sanoo KIP Servicen koulutuspäällikkö Jonas Sandlin. Esimerkiksi maaliskuulle ajoitettu laippaliitoskoulutus peruuntui ja siirtyi alkusyksyyn.

Sandlin kertoo koronaepidemian vauhdittaneen jo olemassa olleita suunnitelmia koulutusten kehittämisestä. Konkreettisin esimerkki on monimuotokoulutuksen yleistyminen. – Olemme uusineet kevättalven aikana meidän trukkikoulutuksen pilotoimalla siinä teoriaopetuksen järjestämistä etäopetuksena, ja lähikoulutuksen toteuttamista pienryhmissä. Kokemukset ovat olleet niin hyvät, että viemme näitä uusia käytäntöjä muihinkin koulutuksiin, Sandlin iloitsee. Esimerkiksi siltanosturi- ja tulityökoulutuksissa teoriaosuudet on hoidettu etäyhteyksillä. Hänen mukaansa uudistus on tuonut mukanaan laadullisesti hyvää sekä tehokasta ajankäyttöä samalla kun koulutuksessa olevat ovat voineet omaksua asioita kaikessa rauhassa. – Jatkossa teoriaosuus lyhenee ajallisesti, ja satsaamme entistä enemmän käytäntöön. Sellaiseen käytäntöön, jossa on paljon konkreettista tekemistä ja mahdollisimman vähän passiivista seisoskelua.

Käytännön osuus on koulutettaville se turvallisin paikka myös epäonnistua, ja läsnä on koko ajan kouluttaja, jolta voi kysyä neuvoja. KIP Service on lisäksi mukana Työturvallisuuskeskuksen valtakunnallisessa pilotissa, jossa käsitellään monimuotokoulutusta. – Työturvallisuuskeskus haluaa huomioida monimuotokoulutuksen omassa kehitystyössään. Meille pilotti tarjoaa mahdollisuuden jakaa hyviä kokemuksia muiden toimijoiden kanssa, Sandlin toteaa.

Syksyllä jatkuvat koulutukset pyritään järjestämään nykyisen ohjelman mukaan. Ajantasaiseen koulutusohjelmaan voi tutustua KIP Servicen kotisivuilta löytyvästä koulutuskalenterista. – Meille tulee toivomuksia kokonaan uusistakin koulutuksista, ja niitä kartoitamme aina tapauskohtaisesti.

KIP Academy elää Jonas Sandlinin mukaan käynnistysvaihetta. Seuraavien parin vuoden aikana nähdään, mikä muodostuu sen toiminnan ytimeksi. Uusi koulutuskonsepti joka tapauksessa edistää monin eri tavoin suurteollisuusalueen menestystä. – Haluamme tarjota esimerkiksi alueemme koulutusorganisaatioille mahdollisuuden osallistua KIP Academyn toimintaan, mistä hyötyvät sekä koulutusorganisaatiot että KIP:n yritykset. Isossa kuvassa KIP Academy vahvistaa suurteollisuusalueen vetovoimaa, koska se esimerkiksi helpottaa uusille yrityksille koulutusten järjestämistä.

– Henkilökohtaisesti olen aina halunnut viedä koulutusta eteenpäin niin, että meidän pitää olla joustavia ja ajatella aina sitä, mikä tuottaa arvoa asiakkaalle. Jos pääsemme koulutuksessa flow-tilaan, jossa on esteiden sijasta mahdollisuuksia, tämä viesti leviää ihmisten mukana muuallekin lisäten kiinnostavuutta suurteollisuusaluetta kohtaan. Yksilötasolla Sandlin ottaa esimerkiksi opiskelijat ja vaikkapa opinnäytetöiden tekijät. – KIP Academy on mukana opiskelijoiden arjessa auttamalla heitä niin harjoittelupaikkojen löytämisessä kuin opinnäytetöiden järjestymisessä. Se voisi lisäksi jakaa stipendejä tai palkkioita, ja sillä tavalla kiinnittää uusia osaajia KIP:n yrityksiin.

Mitä laajempaa KIP Academyn toiminta on, sitä paremmin se voi kehittää uutta. – Liikevaihdon lisääntyminen mahdollistaa toiminnan kehittämisen. Investoimalla tuottoa järkevästi ja tekemällä ennakkoluulottomasti kokeiluja, meillä on kaikki edellytykset kasvaa KIP:n turvallisuustyön tavoin kansallisesti ja kansainvälisesti kiinnostavaksi edelläkävijäksi, Sandlin korostaa.

Avainsanat